Suomalaiset asioisivat enemmän kivijalkaliikkeissä, jos ei tarvitsisi jonottaa

Lehdistötiedote

​Moni suomalainen jättää ostoksen tekemättä jonojen vuoksi.

  • Kaksi kolmasosaa suomalaisista tekisi enemmän ostoksia liikkeissä, jos ei tarvitsisi jonottaa
  • Niin ikään kaksi kolmesta on joskus jättänyt ostoksen tekemättä jonojen vuoksi, lähes joka kymmenes usein
  • Monikanavaisuus ja sujuva maksaminen voivat poistaa jonoja ja lisätä myyntiä
  • Nets 360 tarjoaa ratkaisun aitoon monikanavaisuuteen suurille asiakkaille

 

Suomalaisten suhde jonottamiseen tuntuu olevan kaksijakoinen. Mediassakin hymyillään myötätuntoisesti esimerkiksi ilmaisia ämpäreitä kohti luikerteleville jonoille, mutta toisaalta suomalainen myös turhautuu jonossa. Kallista aikaa tuhlaantuu ja joutuu odottelemaan useimmiten ventovieraiden kanssa.

 

Monen suomalaisen kokemalla jonotusallergialla on suora yhteys myös myyntiin. Netsin YouGovilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan peräti kaksi kolmesta suomalaisesta tekisi enemmän ostoksia fyysisissä liikkeissä, mikäli voisi olla varma, että ei tarvitse jonottaa.

 

Sami Toivosen mielestä yritysten on syytä ymmärtää muutos ihmisten odotuksissa.

 

  • Asiakkaan kärsimättömyys ja kaipuu sujuvuuteen on lisääntynyt, etenkin nuoremmissa kuluttajaryhmissä. Näemmekin ympäri maailmaa enenevässä määrin esimerkkejä siitä, että sekä jonot että kassat pikkuhiljaa häviävät. Asiakas voi esimerkiksi vain kävellä sisään kauppaan, kerätä tuotteet hyllystä ja lähteä kaupasta ilman jonottamista. Maksaminen tapahtuu automaattisesti ja näkymättömästi, kun asiakas on rekisteröinyt maksukorttinsa etukäteen, kuvailee Netsin kauppiaspalveluiden kaupallinen johtaja Sami Toivonen.

 

Monikanavaisuus on jatkossa kauppojen elinehto

Täysin kassaton ja automaattinen kauppa ei vielä hetkeen ole valtavirtaa, mutta niin kutsuttu monikanavaisuus on jo jotakin, jota asiakkaat -osin tietämättään- osaavat odottaa ja jopa vaatia. Verkkokaupan on sulauduttava sujuvasti fyysisen liikkeen asiointiin ja toisin päin. Esimerkiksi maksamisen, kanta-asiakkuuksien rekisteröinnin, sähköisten kuittien ja tuotteiden palautusprosessin on oltava sujuva ja toimiva kokonaisuus.

 

  • Näemme, että kuluttajat odottavat sujuvaa ostokokemusta kanavasta riippumatta, eli että asiointi verkon ja fyysisen liikkeen kanssa on saumatonta ja helppoa. Tässä korostuu erityisesti maksamisen rooli, arvioi Sami Toivonen.

 

Saumaton asiakaskokemus hyödyttää kauppoja sekä asiakastyytyväisyyden että myynnin kannalta ja on myös asiakkaan etu. Kaksi kolmasosaa suomalaisista sanoo jättäneensä ostoksen tekemättä pitkien jonojen vuoksi. Miltei joka kymmenes kertoo näin käyvän usein.

 

 

Kaiken kattava ratkaisu kauppiaille

Nets, Pohjoismaiden johtava maksamisen palvelujen tarjoaja, vastaa monikanavaisuuden haasteisiin uudella kokonaisvaltaisella Nets 360 -ratkaisulla, joka yhdistää fyysisen ja digitaalisen kaupan yksinkertaisesti maksukortin avulla. Jos asiakas on maksanut kortilla fyysisessä liikkeessä, kauppa voi esimerkiksi tarjota kanta-asiakasalennusta verkkokaupassa. Tai jos asiakas on ostanut tuotteen verkkokaupasta, hän voi noutaa ostoksensa fyysisestä liikkeestä tunnistautumalla saman maksukortin avulla.

 

Palveluun voi myös liittää esimerkiksi helposti hallittavan kanta-asiakasohjelman ja joustavan tuotteiden palautusjärjestelmän.

 

Nets 360 on suunnattu suuremmille liikkeille kuten kauppaketjuille, hotelleille, ja ravintoloille.

 

Lue lisää Nets 360:stä täältä

 

Lisätiedot:

Sami Toivonen

Kaupallinen johtaja

p. +358 40 532 5002

 

Aaro Kajaste

Press Relations Manager

akaja@nets.eu

p. +358 50 395 6086

 

 

Tietoja tutkimuksesta

Tekisitkö enemmän ostoksia fyysisissä liikkeissä, jos tietäisit, että et joutuisi jonottamaan?

Kyllä       65%

Ei            35%

 

Oletko jättänyt ostoksen tekemättä ja poistunut kaupasta pitkien jonojen vuoksi?

Kyllä, usein         8%

Kyllä, joskus       59%

Ei                        33%

 

YouGov Netsin toimeksiannosta 03/2019, n=2013