Euroopan johtaviin maksamisen alan toimijoihin kuuluvat tanskalainen Nets ja italialainen Nexi neuvottelevat yksinoikeudellisesti sulautumisesta. Sulautuminen, jonka myötä muodostuisi johtava Euroopan laajuisesti toimiva digitaaliseen maksamiseen ja teknologiaan erikoistunut toimija, vaatii onnistuneen neuvottelutuloksen 10 päivän yksinoikeusajan puitteissa ja lisäksi kaikki tarvittavat yritysten ja viranomaisten hyväksynnät.
Yhdistyessään Nets ja Nexi muodostaisivat johtavan toimijan Euroopan digitaalisen maksamisen kentässä niin mittakaavan, teknologioiden, kyvykkyyksien kuin tuoteportfolionkin suhteen ja joka palvelisi yhden luukun periaatteella laajaa asiakaskuntaa. Yhdistynyt yhtiö hyötyisi laajemmasta ja monipuolisemmasta maantieteellisestä kattavuudesta, laajemmasta tuote- ja palveluvalikoimasta, entistäkin tukevammasta jalansijasta verkkokaupassa ja alemmasta asiakkaiden keskittymisestä.
Nets on viimeisen kolmen vuoden ajan Hellman & Friedman -pääomasijoitusyhtiön omistuksessa käynyt läpi merkittäviä muutoksia ja tehnyt huomattavia investointeja, joiden myötä Netsin ydinliiketoiminta on kasvanut kiihtyvällä vauhdilla, niin orgaanisesti kuin strategisten yrityskauppojenkin myötä. Kauppoihin lukeutuvat mm. Concardis Payment Group, Dotpay/eCard, P24 ja PeP.
Tililtä tilille-liiketoiminnan myynnin jälkeen Nets on keskittynyt kauppiaspalveluihin, joihin kuuluu olennaisena osana vahva verkkokauppaosaaminen, sekä korttien liikkeellelaskupalveluihin ja innovatiivisiin digitaalisiin maksutapoihin. Tililtä-tilille liiketoiminnan myynti Mastercardille viedään päätökseen ennen mahdollista sulautumista Nexin kanssa.
Vuonna 2019 Netsin liikevaihto oli n. miljardi euroa ja oikaistu EBITDA n. 0,4 miljardia euroa. Yhtiön kasvuprofiilin arvioidaan olevan keskipitkällä aikavälillä laveasti linjassa Nexin vastaavan kanssa.
***
Nets
Me Netsillä uskomme, että yksinkertaisemmat maksamisen ratkaisut ovat kasvun ja kehityksen perusta – niin liiketoiminnassa kuin yhteiskunnassakin. Nets-konserni, johon kuuluvat nyt myös saksalainen Concardis ja puolalainen Dotpay/eCard, auttaa 3500:n työntekijänsä voimin satoja rahoituslaitoksia ja satoja tuhansia liikeyrityksiä ja kauppiaita Euroopassa tekemään huomisesta hieman helpomman, tarjoamalla samalla verratonta turvallisuutta ja vakautta. Mahdollistamme helpomman huomisen – se pitää meidät liikkeessä.
Company Presentation
